keskiviikko 28. toukokuuta 2008

Uunilohi kermassa

Hups, en oo kirjottanut mitään kahteen kuukauteen. Oho. Oon kyl kokkaillu, ei oo vaan jaksanut jostain syystä bloggailla. Mut koitan nyt palailla linjoille. On tässä parin kuun aikana tarttunut kuitenkin kuviakin kortille, ja jos reseptitkin palaa takaisin mieleen, niin voin lisäillä takautuvasti vanhoja herkkuja.



Äiti opetti tekemään kalaa, ihan siitä fileroinnista alkaen. Tää on ollut vuosia yks mun ehdottomista lempiruuista, ja nyt osaan tehdä sitä itekin. Parasta.

puolet noin kilon kirjolohesta
voita
sitruunapippuria
tilliä
aromisuolaa
⅓ tuubillista tomaattipyreetä
1 prk ruokakermaa, 15 %

Tee veitsellä pisto kalan kiduksien taakse, ja tee viilto alareunasta selkärankaan. Käännä veitsi ja viillä selkärankaa myöten pyrstöön saakka. Leikkaa evä irti. Tee sama toiselle puolelle. Poista fileistä ruodot. Laita toinen file pakkaseen ja mausta toinen aromisuolalla, sitruunapippurilla ja tillillä ja iske nahkapuoli ylöspäin voideltuun vuokaan. Laita uuniin 200 asteeseen noin 10 minuutiksi. Tee sillä välin kastike. Vatkaa kermaa kevyesti ja lisää joukkoon tomaattipyree ja mausteet. Ota kala uunista, rulla nahka irti, lisää kastike ja iske takaisin uuniin noin 20 minuutiksi. Seuraa ettei liemi kuivu kokoon.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

hello!,I love your writing very much! percentage we be in contact more approximately your post
on AOL? I need a specialist on this area to unravel my problem.
May be that is you! Taking a look forward to look
you.

Have a look at my blog post ... keeler

Anonyymi kirjoitti...

What's up i am kavin, its my first time to commenting anyplace, when i read this article i thought i could also make comment due to this sensible article.

Here is my blog; maintanace