sunnuntai 1. kesäkuuta 2008

Juustoinen broileriruukku



Keittokomeron kanaruukku näytti vastustamattomalta, ja antoi tekosyyn siedättää itseään kesäkurpitsaan ja tuhlata tuoreisiin yrtteihin. Olin vähän epäileväinen saako 400 grammasta broiskua muka neljä annosta ruokaa, mutta päinvastoin, neljään ruukkuun jaettu ruoka riitti todella isoiksi annoksiksi, enkä itse saanut sellaista tuhottua kerralla.

Pienimuutoisten muutosten jälkeen käyttämäni resepti oli seuraavanlainen:

400 g maustettuja broilerinsuikaleita (käytin varmaan pippurisia, en muista enää)
1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
1/2 kesäkurpitsa
2 1/2 rkl vehnäjauhoja
1 dl appelsiinimehua
2 dl vettä
basilikaa
timjamia
persiljaa
3 dl ruokakermaa
1 1/2 dl fetakuutioita
suolaa
mustapippuria
juustoraastetta

Kuutioi kesäkurpitsa, sipuli ja valkosipuli ja kuullota niitä pannulla.



Siirrä kasvikset pannulta ja paista kanasuikaleet kypsäksi. Ripottele päälle vehnäjauho ja lisää mehu ja vesi. Anna poreilla hetki, ja lisää yrtit ja kuullotetut kasvikset. Anna poreilla hetki lisää, ja kaada sekaan kerma. Kuumenna. Lisää fetakuutiot ja mausta.

Jaa kastike neljään tai useampaan ruukkuun. Raasta päälle juusto, ja gratinoi ruukkuja 225 asteessa kunnes pinta saa väriä. Loppuajaksi nostin ruukut grillivastuksen alle. Tarjoa ruukku riisin kanssa.


Kastikkeenhan varmaan voisi syödä ilman ruukku-vaihettakin sellaisenaan, mutta sitten nesteen määrää voisi vähän pienentää. Ruukut voi myös näppärästi tehdä juustoa vaille valmiiksi jääkaappiin, ja gratinoida juuri ennen syömistä.

1 kommentti:

Tuire kirjoitti...

Hei Muffariinalle Tampereelta!

Juustoinen broilerruukkuohje on hiukka työläs - varsinkin, kun itse halusin marinoida lihan - mutta loistavasti vaivan väärtti! Oli älyttömän hyvää. Näin saa kyllä arkisesta raaka-aineesta loistavaa illallistarjoiltavaa. Kiitos reseptistä.

Tuire