keskiviikko 28. toukokuuta 2008

Kolmen sipulin keitto


Reseptistä kiittäkäämme Pirkka-lehteä, joka herkullisilla ruokakuvillaan saa jopa minut syömään sosekeittoja (kunhan niissä on pekonia). Tää oli hyvää, tein vielä uudestaankin mikä on jo melkoinen saavutus.
(Laitan tän nyt kasvisruoka-kategoriaan, kun jollekkin saattas maistua pekonittakin.)

Pirkka lupailee tällä reseptillä neljä annosta. No, niitten olisi sitten parempi olla vasta alkuruoka.

7 dl vettä
2 rkl kasvisfondia (tai 1 kasvisliemikuutio)
500 g perunasipulisekoitusta (pakaste)
3 valkosipulinkynttä
100 g ruohosipulituorejuustoa
mustapippuria
ruohosipulia
1/2 pkt pekonia

Kiehauta vesi kattilassa ja lisää sekaan kasvisfondi (tai liemikuutio) sekä perunasipulisekoitus. Hienonna valkosipulinkynnet ja lisää joukkoon. Anna kiehua noin 10 minuuttia. Soseuta sauvasekoittimella, ja siirrä kattila takaisin levylle. Lisää tuorejuusto. Mausta mustapippurilla ja ruohosipulisilpulla. Paista pannulla kaveriksi pekonia, ja heittele pekonit vaikkapa kuutioina keiton sekaan.

Ei kommentteja: