torstai 5. maaliskuuta 2009

Tuplasuklainen Baileys-herkkukakku (edistyneille harrastajille)

Comeback! Josko tää nyt tästä taas heräilis tää blogi. Kaasu-uunin ääressä joudun kokkailemaan edelleen, ja uusia leipomuksia ei juurikaan synny, mutta arkistoihin on kerääntynyt juttuja esiteltäväksi.

Kuten esimerkiksi suklaakakku aikojen takaa. Kakku on lähestulkoon täältä saadun ohjeen mukainen, joten mitat on käännetty kaikenlaisista vekkuleista mittayksiköistä kotoisemmiksi.



SUKLAAKAKKU

4,8 dl jauhoja
1,58 dl kaakaojauhoa

2 tl leivinjauhetta

170 g pehmeää suolatonta voita

3,6 dl sokeria

4 suurta huoneenlämpöistä kananmunaa

2,37 dl smetanaa

1/2 tl ruokasoodaa

Lämmitä uuni 175 asteeseen, virittele ritilä keskelle. Voitele kevyesti 25 senttinen kakkuvuoka. Leikkaa vuoan pohjalle leivinpaperi. Taputtele vuoan reunoille kaakaojauhoa.
Sekoita suuressa kulhossa jauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe. Siivilöi jauhot. Notkista voi yleiskoneessa lapavatkaimella keskinopeudella noin minuutin ajan. Lisää sokeri vähitellen ja vatkaa vielä kolme minuuttia, kunnes seos on kuohkeaa. Lisää munat yksi kerrallaan ja vatkaa vielä pari minuuttia kunnes seos on tasaista. Kaavi seosta välillä reunoilta mikäli se on tarpeen. Aseta kone pienelle nopeudelle ja lisää jauhot kolmessa osassa.

Vatkaa pienessä kulhossa smetana ja ruokasooda. Lisää taikinan joukkoon ja sekoita varovasti sen verran että seos on tasaista.

Kaada taikina vuokaan ja tasoita.

Paista 55-60 minuuttia, tai kunnes kakku irtoaa hieman reunoilta ja pinta kohoaa takaisin kevyesti painettaessa. Jäähdytä vuokaa ritilällä 10 minuuttia. Kumoa kakku, poista leivinpaperi ja käännä kakku takaisin oikein päin. Anna jäähtyä täysin.


"SWISS MERINQUE ESPRESSO BUTTERCREAM"

225 g munanvalkuaisia

455 g sokeria

455 g voita
6 tl espressojauhoa

4 tl kiehuvaa vettä

Sekoita munanvalkuaiset ja sokeri yleiskoneessa. Vatkaa sen jälkeen vesihauteessa, kunnes seos on 60 asteista.

Siirrä sitten takaisin yleiskoneeseen, ja vatkaa vispilällä kunnes seos on kovaa.

Alenna koneen nopeus kolmannekseen ja vatkaa kunnes seos on kädenlämpöistä viileämpää. Tässä saattaa mennä hetki. Vaihda lapavatkaimeen ja lisää pehmeä voi ruokalusikallinen kerrallaan. Vatkaa tasaiseksi.
Sekoita toisessa kulhossa kiehuva vesi ja espressojauhe. Lisää espresso kun buttercreamin koostumus on sopiva, ja sekoita hyvin.


KAHLUA/BAILEYS-SIIRAPPI

170 g sokeria

2 dl vettä

1 1/3 dl kahlua / baileys / tai muuta vastaavaa

Kuumenna vettä ja sokeria kattilassa miedohkolla lämmöllä, kunnes sokeri on liuennut. Kiehauta ja ota kattila levyltä. Kun seos on jäähtynyt, lisää Baileys.


SUKLAAKUORRUTE


225 g hienonnettua suklaata
2,37 dl rasvaista kermaa

2 rkl sokeria

1 rkl vaaleaa maissisiirappia
1 tl vaniljasokeria tai -esanssia

Kaada suklaat kulhoon. Sekoita kerma, sokeri ja siirappi kattilassa ja anna kiehahtaa miedolla lämmöllä. Kaada kuuma kerma suklaan päälle ja anna olla 30 sekuntia. Sekoita varovasti kunnes seos on tasaista. Lisää vanilja.


Leikkaa kakku pitkällä terävällä veitsellä kolmeen osaan. Aseta ensimmäinen kakkukerros jonkinlaisen pohjapahvin päälle. Kostuta pohjimmainen kakkupala kolmanneksella baileyssiirapista.

Levitä lähes kolmannes buttercreamista, ja aseta päälle toinen kakkulevy. Täytä toinen väli samalla tavalla ja peitä kakkulevyllä. Kostuta lopulla baileyssiirapilla ja peitä koko kakku lopulla buttercreamilla. Laita kakku jääkaappiin 20 minuutiksi.
Kuorruta kakku: Aseta kakku pohjalevyineen ritilälle, jonka alla on leivinpaperi. Kaada kuorrute kakun päälle niin että kakku peittyy kokonaan.

Koristele valkosuklaalla mikäli haluat, ja laita kakku jääkaappiin 10 minuutiksi. Leikkaa kakkua kuumalla veitsellä, joka pyyhitään jokaisen leikkauksen jälkeen.


Lopullinen tuomio: Hirvittävä vaivannäkö, mutta leipominenhan on kivaa. Lopputulos on kuitenkin palkitseva. Melkoiseen äkkimakeuteen kannattaa varautua. Ja omassa kakussani tuo kuorrute taisi jäädä liian löysäksi, kun buttercream paistaa alta ikävästi ja pinta on epätasainen. Haittahan on vaan kosmeettinen, liekö tuota kuorrutteen nesteen määrää pitäisi sitten vähän vähentää?

Ja vielä sananen suklaakuorrutteessa mainittavasta maissisiirapista. Googlettelin asiaa kakkua tehdessä jokusenkin tovin ja selvisi että sen voisi korvata sokerilla, vedellä ja suolalla siirappimaiseksi keitettynä. Corn syrupin koostumus on kuitenkin erilainen kuin tämän korvikkeen, ja leivonnaisissa sitä käytetäänkin sitomaan nestettä. Jossain pohdiskeltiin omenasoseen käyttämistä korvikkeena, jos haluaa samanlaista rakennetta. Nyt on päässyt jo unohtumaan mitä itse tässä reseptissä tein kyseisen aineen kohdalla, mutta rohkea veikkaukseni on, että päätin jättää sen kokonaan käyttämättä. Tällä mahdollisesti saattaa siis olla jonkinlainen vaikutus kuorrutteen löysyyteen?
Nyt jos tämän reseptin kakun toteuttaisin toistamiseen, etsisin varmaan suosiolla uuden ohjeen tuon kuorrutuksen tekoon, enkä vaivaisi päätäni mokomilla maissisiirapeilla. Paremmin asioista tietävät voivat toki antaa vinkkejä kommenttilootaan.

11 kommenttia:

Pahalapsi kirjoitti...

Todella erikoisen oloinen pohjan ohje, ja myöskin täytteen! Ihanalta näyttää ja kuulostaa. Tämä ohje menee aivan varmasti testiin, koska meidän "taloudessa" rakastetaan baileysiä! Ja suklaata!

Anonyymi kirjoitti...

Ah, syntisen hyvännäkäinen kakku! Jos iinostuksen puuskan saan, varmasti menee testiin.

Anna kirjoitti...

Kivaa jos palaat takaisin bloggaamaan! :) Olen suuri fani.

Riina kirjoitti...

Ai vitsi, täällähän on heti kannustava vastaanotto. Paluu kunnolliseen keittiöön häämöttää jo lähitulevaisuudessa, joten ehkä tästä vielä päästään takaisin vanhaan tahtiin, niin leipomisen kuin päivittämisenkin suhteen.

Anonyymi kirjoitti...

kiva ku oot täällä taas. Ohje vaikuttaa herkulliselta, en tosin tiiä voinko laskee itteni edistyneisiin harrastajiin..

Riina kirjoitti...

Puoli päivää ylimääräistä aikaa ja leipomishimo varmaan paikannee edistyneisyyttä.

Anonyymi kirjoitti...

no niinpä tietty kannattaa rupee lukee klo 23 yöllä jotain ruoka blogia ei varmana tuu mitää kakku nälkää.. ai että oon tyhmä.. ihanan näkönen kakku tahtoo kakkua!

Shoppaile ilmaiseksi! kirjoitti...

Kuulostaa loistavalle!

Vaahtera kirjoitti...

Kuulostaa herkulta! Ja paljon kivoja ohjeita blogissasi muutenkin on. Maistuuko kakussa paljon baileys?

Riina kirjoitti...

Eipä se ainakaan mitenkään liikaa mun mielestäni maistunut.

Noora kirjoitti...

Liian herkullisen näköstä!! :)