torstai 21. toukokuuta 2009

Saaristolaisleipä

No johan oli taas aikakin!

Tässä yksi arkistojen helmi, maailman paras saaristolaisleipä. Itseasiassa maailman paras leipä. Tätä oli tarjolla viimekesäisissä valmistujaiskekkereissäkin, joista on menu edelleenkin julkaisematta, mutta kaikki ajallaan.



Ohje on melkolailla suoraan Pastanjauhannasta varastettu, ja liputan tämän loistavuuden puolesta kyllä ihan viimeiseen asti. Homma on ehkä snadisti työlästä, kun aikaa saa vierähtämään tunnista toiseen, mutta työ on pääasiassa odottelua, ja lopputuloksena on useampikin valmis leipä, jotka vain paranevat vanhetessaan.

1 l piimää
75 g hiivaa
3 dl siirappia
3 dl kaljamaltaita
3 dl vehnäleseitä
3 dl ruisjauhoja
1 rkl suolaa
12 dl vehnäjauhoja
voiteluun siirappivettä

Sekoita ensin hiiva kädenlämpöiseen piimään. Iske perään muut aineet ja kohota pari tuntia.
Kaavi kohonnut taikina mahdollisimman saman kokoisiin vuokiin. Itse teen leivät kahteen pienempään ja yhteen pidempään vuokaan.


Paista 175-asteisen uunin alatasolla 2 tuntia. Valele leipiä jälkimmäisen tunnin aikana pariin kertaan siirappivedellä, jossa on yksi kolmannes siirappia.
Jäähdytä valmiit leivät ritilällä, ja yritä hillitä itseäsi syömisen suhteen mahdollisimman pitkään. Ja kun itsehillintä loppuu, riipaise vähintään yksi leipä kerralla naamariin voin ja graavatun lohen kanssa. Koska sitä ei voita Mikään.

5 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Oon monesti tätä ohjetta kuolannut, tuli vaan mieleen kysymys tosta hiivasta, että lämmitätkö sä sen koko litran piimää kädenlämpöiseksi vai vaan osan siitä?

Riina kirjoitti...

Juu, koko litran oon lämmittänyt.

Anonyymi kirjoitti...

Omassa ohjeessani on vain litra vehnäjauhoja, tulee pehmeää ja maukasta leipää!!!

Riina kirjoitti...

Tää on mun kaikkien aikojen lempparireseptejä, jota tulee aika usein käytettyä, joten täytyypä ens kerralla koittaa tuollaista pientä viilausta jos tulis vielä parempaa.

Anonyymi kirjoitti...

Leipä on tosi hyvää, minä käytän vehnäjauhoja vain 8dl ja leipä on vieläkin parempaa!!!