sunnuntai 1. kesäkuuta 2008

Pähkinä-toffeejäätelökakku





Tää oli nyt toka kerta kun testasin Marien jäätelökakkureseptiä, joskin hieman muunnellen. Suklaakuorrutuksen saaminen oikean paksuiseksi, jottei se halkea liian aikaisin mutta on silti leikattavissa, on silkkaa rakettitiedettä. Mutta se on pikkuseikka, koska maku on ihan loistava.

Tässä oma hieman muunneltu versioni reseptistä:

175 g taloussuklaata
2 rkl auringonkukkaöljyä
n. 1,5 l vaniljajäätelöä, riippuen vuoan koosta
1,5 dl suolapähkinöitä
1 dl kinuskikastiketta
+ silikooninen vuoka

Voitele vuoka kevyesti öljyllä, ja pyyhi ylimääräinen öljy talouspaperilla. Paloittele suklaa ja lisää sekaan pari lusikallista öljyä. Sulata suklaa vesihauteessa. Kaada sula suklaa vuokaan, ja kääntele sitä että saat vuokaan tasaisen suklaakerroksen pohjaan ja reunoille. Kaada ylimääräinen suklaa pois. Laita vuoka pakkaseen viideksi minuutiksi.
Pehmitä jäätelö sekoittelemalla sitä, ja kauho puolet jäätelöstä vuokaan. Ripottele päälle suolapähkinät ja kaada kinuskikastike. Ylimääräisen suklaankin voi käyttää tähän väliin. Jos vuoka on syvä, voi täytekerroksia tehdä useammankin. Kauho päälle loput jäätelöstä niin, että vuoka täyttyy reunoja myöten. Peitä vuoka kelmulla ja laita pakastimeen yön ajaksi.
Ota kakku pakkasesta, ja venytä vuokaa varovasti irti kakusta. Kumoa lautaselle ja syö.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

ihanan näköinen ja pähkinät oli varmasti sikahyviä joukossa. Nammmm!!!

Riina kirjoitti...

Saman kakun periaatettahan vois testaa vaikka millä täytteillä, muttei raaski, kun toi suklaa-kinuski-pähkinä-yhdistelmä on niin kuolematon.

nathalie kirjoitti...

tätä olis kyllä ihana kokeilla! musta tuntuu vaan että toi päällissuklaa ei multa iha noin nätisti onnistuis :P linkitäs blogisi sivuilleni jos ei haittaa :)