keskiviikko 28. toukokuuta 2008

Grillikasvikset

Pidettiin kahden tytön eeppiset grillikekkerit, joiden ohjelmaan kuului tuhota kassillinen ruokaa. Vanhempien (joiden grilliä oltiin lainaamassa) ylenkatseista huolimatta lähes koko ruokamäärä saatiin syötyä. Jos arvon lukija mielii kuitenkin grillauspäivänsä aikana tehdä jotain muutakin kuin pötköttää loppuillan väsyneenä sohvan nurkassa ja läpsytellä mahaansa (johon tämän tarinan sankarittaret olivat hyvin lähellä vaipua mutta onnistuivat nipinnapin uhmaamaan kohtaloaan ja juhlimaan sittenkin aamuyöhön asti), suosittelen kutsumaan useammankin kuin yhden ystävän kylään.
Valitettavasti lihaosastosta ei ole kuvaa, mutta kerrottakoot, että se oli joku 700 grammainen härkäpötkö, joka silputtiin pihveiksi ja paistettiin grillikastikkeen saattelemana syöjän toiveen mukaisesti joko erittäin raa'aksi tai karsinogeeneillä kuorrutetuksi. Perunat oli ihan tavallisia ulkomaan uusia perunoita, jotka kiehuivat höyryssä itse grillaustapahtuman ohella. Niiden lisäksi oli kokoelma grillikasviksia, jotka tehdään näin:

2 kypsää maissia
1 kesäkurpitsa
2 punaista paprikaa
2 keskikokoista sipulia
rasiallinen kirsikkatomaatteja
2 pakettia pekonia
500 g herkkusieniä
1 pkt koskenlaskija-tuorejuustoa

kaveriksi grillikastiketta ja varrastikkuja



Maissintähkät, kesäkurpitsa ja paprikat silputaan suhtkoht saman kokoisiksi palasiksi, ja keihästellään vartaisiin. Jos käytät puuvartaita, muistathan liottaa niitä vedessä puolisen tuntia ennen grillausta, etteivät syty tuleen. Suosittelen kyllä muutenkin metallisia, koska maissin keihästäminen ei millä tahansa hammastikulla onnistu.
Sipulit halkaistaan, poistetaan kannat ja irroitetaan kerrokset yksittäisiksi "sipuliveneiksi". Veneisiin asetellaan purjehtimaan kirsikkatomaatteja, jonka jälkeen veneet keihästetään omiin vartaisiinsa. (Sipuliveneiden funktiona on estää kirsikkatomaatteja muussaantumasta grilliin, ja samalla muodostaa uskomattomia makuelämyksiä yhdessä tomaatin kanssa.)
Sienistä kaiverrellaan kannat ulos, ja silputaan ne muhuksi. Muhu sekoitetaan sopivaksi katsottuun määrään tuorejuustoa, ja seos lykätään takaisin sisään sieneen. Lopuksi päälle kiepautetaan pekoni, joka kannattaa laittaa yllä olevan kuvan mukaisesti täytteiden yli, eikä vertikaalisesti kuten allekirjoittanut alkuun teki. Näin sieniä voidaan käännellä grillissä ilman että herkkutöhnä tippuu hiilloksille.



Vartaat sekä sienet lykätään grillin uumeniin, ja halutessa sipaistaan vähän grillikastiketta pintaan. Annetaan muhia sen aikaa kun hyvältä tuntuu, ja syödään.

1 kommentti:

Susanna kirjoitti...

Voi ei! Toi ruoka oli niiiiin hyvää! Mun suussa velloo myrskyävä kuolameri kun muistelenkin sitä!

Ja siis niinku sanottu, oli erittäin hyvä että ruokaa oli tarpeeks. Vähemmästä ois tullu vaan paha mieli. Kun me tytöt grillataan ni me grillataan kunnolla. Nih.